PASKAKAUPUNNI RY

Kulttuuriyhdistys Paskakaupunni perustettiin Oulussa tammikuussa 2006, ja se herätti pahennusta jo syntyvaiheessa nimensä takia, kun Patentti- ja rekisterihallitus ei halunnut hyväksyä oululaiseen kulttuuriin selkesti liittyvää nimeämme. Paskakaupunni puuhastelee ankarasti ala- ja vastakulttuurin eri muotojen parissa, pääpaino on itse tekemisellä ja yhteistyöllä muiden samoista asioista kiinnostuneiden tahojen kanssa.

Omia vuosittaisia tapahtumia ovat olleet punk-musiikkiin painottuneet Hässäkkä-päivät ja Crustoberfest -festivaalit ja yhteistyöproggiksista voidaan mainita esim. Rotos ♥ Paskis-festivaalit ja osallistuminen Huutomerkin Muusajuhliin klubien ja ulkoilmaelokuvanäytösten muodossa. Teemme paljon kansainvälistä yhteistyötä järjestämällä keikkoja ulkomaalaisille tee-se-itse-asenteella kiertäville bändeille, ja ylläpitämällä suhteita mm. Pohjois-Ruotsin omaehtoisen kulttuurin tekijöihin.

Tarkoituksemme on olla marginaalisempien kulttuurin muotojen tukija ja tekijä, johon on kaikkien kiinnostuneiden helppo tulla mukaan ja alkaa laittamaan asioita tapahtumaan.

paskakaupunni ry facebookissa

paskakaupunni ry twitterissä